Näyttelijä Antti Holma teki tärkeän teon puhuessaan suunsa puhtaaksi uudenvuodenpäivän Helsingin Sanomissa. Holma kuvasi avoimesti, kuinka lupaavasti alkanut näyttelijänura kääntyi epävarmuuden ja kelvottomuuden kokemusten myötä laskelmoivaksi ja klikkijulkisuuden ehdoilla toimivaksi ”sisällöntuottamiseksi”. Valtava julkinen huomio, sen varassa etenevä ura ja suosion menettämisen pelko johtivat lopulta niin suureen itseinhoon, että Holma löi hanskat tiskiin kaikessa.

Holma on kokenut someinfluensserin menestyksen Suomessa lähes ainutlaatuisessa mittakaavassa. ”Voin sanoa, että vaikuttajatyö on niljaisinta paskaa mitä maailmassa on”, Holma summaa nyt kokemaansa.

Holman kertomuksen tarjoama kuva nykyisyydestä on samankaltainen kuin tärkeässä hittielokuvassa Don’t look up. Minulle Holman tarina on kuitenkin koskettavampi, koska se kertoo herkän ja lahjakkaan nuoren ihmisen kohtalosta – siitä, millainen ympäristö nykymaailma on nuoruudelle, haaveille, peloille, epävarmuudelle, taitojen kehittymiselle ja taiteilijaksi oppimiselle. Tarina pakottaa erittelemään ajatuksia siitä, missä on menty vikaan.

Menestyksen sekoittaminen julkisuuteen. Ei ole helppoa muodostaa tolkullista käsitystä siitä, mitä on menestys elämässä. Pintajulkisuus ja some ovat ehkä syntyneetkin juuri tästä ahdistuksesta – mittailemme toisiamme ja luomme samalla itsestämme soppaan sopivaa ja mieluiten pinnalle nousevaa narratiivia. Maailmaa on typerryttänyt ehkä kaikkein eniten se, että julkisuudesta on tullut yksioikoinen menestyksen mittari.

Yksilön roolin ylikorostaminen. Kaiketi jokainen on taipuvainen liioittelemaan sitä, kuinka tärkeää oma lahjakkuus, osaaminen, pärjääminen tai menestys on. Kun huomio on omissa ominaisuuksissa ja saavutuksissa, unohtuu helposti, että paljon yksilön menestystä tärkeämpää on se, minkä parissa hän työskentelee ja minkälaisten ihmisten kanssa toimii.

Yhteisön roolin ylikorostaminen. Yhteisön arvostukset ja näkemykset tarjoavat paljon oppia, mutta ne eivät voi jyrätä ihmisen itsenäistä ajattelua. Liiallisen mukautumisen tunnistaminen itsessä on taito, jossa jokainen tarvitsee toisen, kokeneemman ihmisen apua.

Hiljaisten sisäisten äänien aliarvioiminen. Ihminen yleensä tietää itselleen parhaimman ratkaisun, muttei aina tiedä tietävänsä. Kun päässä soi kymmenien eri näkemysten, haaveiden ja halujen kakofonia, oikea ratkaisu ei välttämättä löydy, vaikka se itsessä olisikin. Tarvitaan paikkoja, tilanteita ja ihmisiä, jotka ruokkivat omien hiljaisimpien äänien kuulemista.

Oman tahdon liian suuri rooli liian aikaisin. On paljon helpompaa harmitella sitä, miksei saanut tehdä oman halun mukaan jo aiemmin, kuin tuskailla, että tässä minulla näitä haluja on, mutta en tiedä mitä niillä tekisin, ja nekin halut joiden mukaan olen toiminut, ovat johtaneet harhaan. Pitäisi malttaa ensin opetella, mikä on hyvin, oikein, järkevää ja hyödyllistä. Ja toisesta näkökulmasta: pitäisi malttaa ensin opettaa ja antaa toisen oppia rauhassa ilman liikaa vastuuta. Oikeat perusfaktat ja mekaaninen osaaminen ovat oikein hyviä lähtökohtia. Liian usein lapselta kysytään ”Onko tämä sinun mielestäsi hyvä?” tai ”Haluatko sinä tehdä näin?” ymmärtämättä, miten tavattoman vaikeaa kysymyksiin on vastata.

Välineellinen käsitys tekemisestä. Jos tekemisen motivaatio on saavuttaa sillä jotakin, ura jää yleensä lyhyeksi. Vuosia jaksaa, jos tekemisestä nauttii. Mutta ei tämäkään ole yksioikoista; melkein mistä tahansa oppii nauttimaan, jos siitä tulee toimiva osa oman elämän kokonaisuutta. Ja melkein kaikessa tekemisessä on kohtia, jotka pitää suorittaa, vaikkei niistä nauttisikaan. Nautinnosta ei voi lähteä, mutta matkan jatkuessa sitä pitää kuulostella.

Nuorelle kelvottomuuttaan tuskailevalle taiteen harrastajalle kannattaa ehkä sanoa, ettei haittaa lainkaan, vaikka et olisikaan kovin lahjakas. Että vähempilahjainenkin oppii, ehkä vain piirun verran hitaammin. Että sinusta ei ehkä tule maailman parasta taiteilijaa, mutta mitä siitä. Että tuomitset itsesi kovin vähäisillä tiedoilla tutkimatta, mitä se soittaminen, näytteleminen, maalaaminen tai näihin liitetty lahjakkuus oikeastaan onkaan.

Tuomas Mali

rehtori, Nurmijärven musiikkiopisto