AVOIMET TYÖPAIKAT

Haemme 1.8.2025 alkavaan toistaiseksi voimassa olevaan tuntiopettajan työsuhteeseen musiikkiopistomme kuorotoiminnalle vetäjää, joka huolehtii myös laulunopetuksesta (yksinlaulu, Lasten lied yms.)

Numossa on ollut kuorotoimintaa 30 vuotta. Nykyinen ”kuorokoulumme” koostuu kolmesta kuorosta, jotka harjoittelevat torstai-iltaisin: Visertäjät (6–8-vuotiaat), Satakielet (9–12-vuotiaat) ja Laulujoutsenet (13–20-vuotiaat). Laulunopetusta ei ole aiemmin opistossamme ollut, mistä syystä opetustuntimäärä koostuu aluksi lähinnä kuorotyöstä, ja laulunopetusta järjestetään oppilaiden kiinnostuksen mukaan ja mm. lyhytkursseja järjestäen. Toivommekin hakijalta monipuolista ja joustavaa otetta kuorotoiminnan ja laulunopetuksen kehittämiseen. Edellytämme työkokemusta alalta, erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä ryhmäopetustaitoja. Kuorolaisten suuren ikäjakauman vuoksi hakijalta odotetaan ymmärrystä ja kiinnostusta eri ikäisten lasten kohtaamiseen ja ohjaamiseen.

Kelpoisuusehdot ovat asetuksen 986/1998 mukaiset ja palvelussuhteen ehdot yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaiset. Työsuhteessa noudatetaan 5 kuukauden koeaikaa. Valitun henkilön on ennen työsopimuksen allekirjoittamista esitettävä lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämisestä) mukainen rekisteriote.

Haastattelut ja taidonnäytteet järjestetään viikolla 22 (26.–30.5.).

Lähetä motivaatiokirje ja ansioluettelo viimeistään 15.5.2025 osoitteeseen kanslia@numo.fi.  Opinto- ja työtodistukset esitetään haastattelun yhteydessä.

Lisätietoja rehtori Tuomas Malilta tuomas.mali@numo.fi tai 050 5344572.

Haemme trumpetinsoiton tuntiopettajaa 1.8.2025 alkavaan toistaiseksi voimassaolevaan  työsuhteeseen

Oppilaita on tällä hetkellä neljä – lopullinen opetustuntimäärä lukuvuodelle 2025–2026 selviää elokuun alkupuolella. Opettajalta toivotaan aktiivisuutta opiston puhallinsoittimien näkyvyyden sekä puhallinopetuksen ja puhallinyhtyetoiminnan edistämisessä.

Kelpoisuusehdot ovat asetuksen 986/1998 mukaiset ja palvelussuhteen ehdot yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaiset. Työsuhteessa noudatetaan 5 kuukauden koeaikaa. Valitun henkilön on ennen työsopimuksen allekirjoittamista esitettävä lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämisestä) mukainen rekisteriote.

Haastattelut ja taidonnäytteet järjestetään viikolla 22 (26.–30.5.).

Lähetä motivaatiokirje ja ansioluettelo viimeistään 15.5.2025 osoitteeseen kanslia@numo.fi.  Opinto- ja työtodistukset esitetään haastattelun yhteydessä.

Lisätietoja rehtori Tuomas Malilta tuomas.mali@numo.fi tai 050 5344572.

Haemme urkujensoiton tuntiopettajaa 1.8.2025 alkavaan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen

Urkuoppilaita on tällä hetkellä kuusi – lopullinen opetustuntimäärä lukuvuodelle 2025–2026 selviää elokuun alkupuolella. Opetus- ja harjoittelupaikkana toimii Klaukkalan kirkko.

Kelpoisuusehdot ovat asetuksen 986/1998 mukaiset ja palvelussuhteen ehdot yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaiset. Työsuhteessa noudatetaan 5 kuukauden koeaikaa. Valitun henkilön on ennen työsopimuksen allekirjoittamista esitettävä lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämisestä) mukainen rekisteriote.

Haastattelut ja taidonnäytteet järjestetään viikolla 22 (26.–30.5.).

Lähetä motivaatiokirje ja ansioluettelo viimeistään 15.5.2025 osoitteeseen kanslia@numo.fi.  Opinto- ja työtodistukset esitetään haastattelun yhteydessä.

Lisätietoja rehtori Tuomas Malilta tuomas.mali@numo.fi tai 050 5344572.

Haemme kitaransoiton tuntiopettajaa 1.8.2025 alkavaan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen

Opetusviikkotuntien määrä on noin 8–12. Lopullinen tuntimäärä lukuvuodelle 2025-2026 selviää elokuun alkupuolella.

Kelpoisuusehdot ovat asetuksen 986/1998 mukaiset ja palvelussuhteen ehdot yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaiset. Työsuhteessa noudatetaan 5 kuukauden koeaikaa. Valitun henkilön on ennen työsopimuksen allekirjoittamista esitettävä lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämisestä) mukainen rekisteriote.

Haastattelut ja taidonnäytteet järjestetään viikolla 22 (26.-30.5.).

fiFinnish