Urkujensoiton taitotasot
JOHDANTO
Soitonopiskelu Nurmijärven musiikkiopistossa etenee taitotasolta toiselle. Taitotasoja on viisi: alkeistaso, perustasot 1-3 ja Syventävät opinnot. Alla kuvataan taitotasojen oppisisältöjä osa-alueittain sekä määritellään vaadittavien soittonäytteiden sisällöt. Kuvausten tarkoitus on helpottaa opintojen hahmottamista, niiden suunnittelua ja etenemisen arviointia.
Musiikkiopisto-opintojen tavoitteita ovat positiivisesti värittynyt ja aktiivinen suhde musiikkiin, monipuolinen soittotaito sekä musiikin perusteiden hallinta. Tiedollisen ja taidollisen kehittämisen ohella oppilasta ohjataan löytämään juuri hänelle mielekäs tapa toimia musiikin parissa. Keskeistä on oppia tunnistamaan omaa osaamista ja kehittämään sitä itsenäisesti. Näin kasvaa elämänmittainen kyky nauttia musiikista ja halu tuottaa sen avulla iloa muillekin.
Jokainen oppija on omanlaisensa persoona. Kaikilla on omat vahvuutensa, haasteensa ja kiinnostuksen kohteensa, jotka pyritään ottamaan opiskelun kaikissa vaiheissa huomioon. Opetuksen perustana on oppijan ja opettajan välinen dialogi.
Elämyksellisyys, ilmaisutaito ja vapaus kuuluvat musiikin tekemiseen. Näitä palvelevan soittotekniikan oppiminen kuitenkin vaatii kurinalaista, säännöllistä ja päämäärätietoista harjoittelua. Teknisten harjoitteiden, asteikkojen ja etydien soittaminen on välttämätön osa soitonopiskelua. Edistyminen edellyttää huoltajien tukea ja aktiivista kotona työskentelyä.
Kotiharjoittelua varten oppilaalla tulee olla harjoitussoitin myös kotona. Musiikkiopisto vuokraa soittimia oppilailleen, mutta taidon kehittyessä on yleensä syytä harkita oman soittimen ostamista. Opettajilta on hyvä kysyä neuvoa ja apua oikeanlaisen soittimen hankintaan.
Säännöllinen esiintyminen oppilaskonserteissa luo opiskelumotivaatiota ylläpitäviä onnistumisen kokemuksia. Yhteissoitto toisten musiikkiopistolaisten kanssa vahvistaa musiikin ympärille kutoutuvaa sosiaalista verkostoa ja edistää musiikin sosiaalista oppimista.
Muistinvaraisella soittamisella on pitkä traditio taidemusiikin esittämisen historiassa. Teosten opiskelu ”ulkoa” on tärkeä tapa kehittää musiikin ymmärtämistä ja soittoesitysten hallintaa. Siksi osa esiintymisistä ja opiskeluun kuuluvista suorituksista soitetaan ilman nuotteja.
Musiikin kuunteleminen on keskeinen osa soitonopiskelua. Äänitteitä ja erityisesti konsertteja kuuntelemalla musiikin tunnemaailmat, konserttikäytännöt ja ohjelmistot avautuvat elämyksellisesti. Tässäkin kotona harrastaminen ja huoltajien tuki ovat keskeisessä asemassa.
Musiikin opiskelu on pitkäjänteinen prosessi, johon sisältyy monenlaista oppimista. Omaksuttuaan kutakin tasoa vastaavat oppisisällöt oppilas valmistaa ohjelmistonäytteen siirtyäkseen seuraavalle tasolle. Ohjelmistonäyte annetaan pääsääntöisesti konsertinomaisessa tilanteessa ja arvioidaan sanallisesti. Sävellajien tuntemusta ja nuotinlukutaitoa edistävät asteikkonäytteet suoritetaan tasokuvauksessa esitetyllä tavalla. Musiikkiopisto-opinnot päättyvät syventävien opintojen jälkeen päättökonserttiin, jonka oppilas voi soittaa myös musiikkiopiston ulkopuolella.
ALKEISTASO
HARJOITTELU
- oppilas tottuu harjoittelemaan säännöllisesti
- harjoitusta vaativien asioiden huomioiminen ja niihin keskittyminen
- vanhemman kannustus ja tuki
- oman osaamisen tunnistaminen
Soittimeen tutustuminen
- urkujen rakenne ja toiminta
- sormio- ja jalkiokoskettimiin tutustuminen
- korkeat äänet – matalat äänet
- istumisasennosta huolehtiminen
Hyvät harjoitusolosuhteet
- rauhalliset harjoitteluolosuhteet
- pilliurut (kirkko) tai digitaaliurut (luokassa/kotona)
- säännöllisyys (vanhemmat huolehtivat), pieniä tuokioita suunnitelmallisesti
- omien läksyjen muistaminen
SOITTOTEKNIIKKA
- hyvä istuma-asento
- kehon tasapainon hallinta urkupenkillä
- käsien, sormien ja jalkojen soittoasentoihin tutustuminen
- kaikkien sormien käyttäminen
- kahdella kädellä soittaminen samanaikaisesti
- peruskosketustavat (legato, portato, staccato)
- äänen voimakkuuden hallinta (äänikertojen valitseminen)
MUSIIKIN HAHMOTTAMINEN
- nuotinluvun alkeet
- sykkeen, rytmin ja sävelkorkeuden hahmottaminen
- oman soiton kuuntelu ja korjaaminen
- pienten melodisten aiheiden toistaminen korvakuulolta
SOITETTAVA OHJELMISTO
- riittävä määrä lastenlauluja, koraaleja, pieniä sävellyksiä, improvisaatioita yms.
YHTEISSOITTO
- oman opettajan kanssa soittaminen
- yhteinen pulssi
- säestäminen – melodian soitto
LUOVAT TAIDOT
- soittaminen opettajan mallin mukaan
- improvisointi tunteen, kuvan tai tarinan pohjalta
- improvisointi rytmillä tai muutamalla sävelellä
- pienet omat sävellykset/sovitukset
KONSERTTIVALMIUDET
- esiintymiseen valmistautuminen
- käyttäytymiseen tutustuminen: alku- ja loppukumarrukset
TASOSUORITUS
- esiintyminen konsertissa, soittajaisissa tai toiselle opettajalle
PERUSTASO 1
HARJOITTELU
- vanhemman kannustus ja tuki
- kyky tunnistaa milloin soitto menee ”nuottien mukaan”
- vaikeiden kohtien toistaminen useita kertoja
- harjoittelun säännöllisyys, huolellisuus
SOITTOTEKNIIKKA
- sormien, ranteiden, käsivarsien ja jalkojen luonteva käyttö
- sormi- ja jalkiosoiton artikulointiin tutustuminen
- käsivarren painon tunnistaminen
- eri kosketustapoihin tutustuminen
- asteikkojen ja kolmisointujen (6-8 sävellajia) soittaminen kahden oktaavin alueelta
MUSIIKIN HAHMOTTAMINEN
- kappaleen sykkeen hahmottaminen ja tempon säilyttäminen
- viivastolla olevien nuottien tunnistaminen ja soittaminen
- perusrytmien hahmottaminen ja soittaminen
- tärkeimpien esitysmerkintöjen ymmärtäminen ja huomioon ottaminen soittamisessa
- I-IV-V7-I-kadenssisointujen soittaminen
- korvakuulolta soittaminen
- ulkomuistista soittaminen
- eri tyylisten kappaleiden soittaminen
- Mupe 1-tietosisällön soveltaminen soitettavaan ohjelmistoon
- musiikin kuuntelukokemusten hankkiminen ja sen tuottamien tunteiden havaitseminen
SOITETTAVA OHJHELMISTO
- ennen seuraavalle tasolle siirtymistä soitettava soittonäytteeseen verrattuna noin kolminkertainen määrä 1-tason kappaleita (mukaan lukien soittonäytteessä soitettavat teokset)
- koraalisoiton perusteet
YHTEISSOITTO
- soittaminen oman opettajan tai toisen oppilaan kanssa
LUOVAT TAIDOT
- musiikkiin tutustuminen mielikuvien, tarinoiden ja tunnelmien avulla
- improvisointi valituilla sävelillä esim. tunteen, kuvan tai tarinan pohjalta
- pienten omien sävellysten tekeminen
- 2-3:lla soinnulla säestäminen
KONSERTTIVALMIUDET
- esiintyminen Numon konserteissa vähintään kerran vuodessa
- kappaleiden harjoittelu esityskuntoon
- osaa huomioida yleisön esiintymistilanteessa
- osaa eläytyä kappaleen tunnelmaan
- asenne: soittamisen ilo, omista taidoista nauttiminen, pettymysten sietäminen
- konserttikäynnit kuulijana
TASOSUORITUS
- asteikkosoiton näyte (yhteensä 6-8 sävellajia) puolivuosittain ennen tasosuoritusta ja/tai tasosuorituksessa
- kaksi erityylistä sävellystä, tekninen kappale ja prima vista (nuotinlukunäyte)
- tasosuoritus soitetaan ulkoa ja voi sisältää myös yhteissoittoa
PERUSTASO 2
HARJOITTELU
- hahmottaa omasta soitostaan ja ohjelmistostaan asioita, joihin kannattaa harjoiteltaessa keskittyä
- harjoittelee säännöllisesti ja keskittyneesti
- ohjelmiston pitää sisältää barokkikappaleita ja pienimuotoisia urkukappalita
- ohjelmistoa tulee olla soitettuna noin kolminkertainen määrä tasosuorituksen ohjelmistonäytteeseen nähden
SOITTOTEKNIIKKA
- asteikkojen ja kolmisointujen soittaminen neljän oktaavin alueella (8 uutta sävellajia)
- kirkas sormio- ja jalkiotekniikka, sormien sekä jalkojen luonnollinen tasapaino
- artikulaation ja dynamiikan vivahteikkuus
- moniäänisen tekstuurin hallinta sekä yhdellä että useammalla sormiolla soitettaessa
- trio-soitto
- äänikertojen valitseminen tyylien mukaan (rekisteröinti)
MUSIIKIN HAHMOTTAMINEN
- sävellajien tunnistaminen ja toteuttaminen neljään ylennys- ja alennusmerkkiin asti sekä duureissa että molleissa
- keskeisten muotoa ja sisältöä luovien elementtien hahmottaminen sävellyksistä (mm. sävellaji, kokonaismuoto, fraasit, karakterit)
- I-IV-V7-I-kadenssisointujen soittaminen
- transponointiin tutustuminen
- tärkeimpiin musiikinhistorian tyylikausiin tutustuminen
- tulkinnallisten vapauksien mahdollisuuksiin tutustuminen
- Mupe 2:n tietosisällön soveltaminen soitettavaan ohjelmistoon
SOITETTAVA OHJELMISTO
- ennen seuraavalle tasolle siirtymistä soitettava soittonäytteeseen verrattuna vähintään noin kolminkertainen määrä 2-tason kappaleita (mukaan lukien soittonäytteessä soitettavat teokset)
YHTEISSOITTO
- yhteinen tempo ja toisen kuunteleminen
- joustava rytmin käsittely
- virheiden ohittamisen taito
LUOVAT TAIDOT
- improvisointi (esim. soinnuilla, rytmillä tai melodialla)
- erilaiset säestystavat perussoinuilla
- omia pieniä sävellyksiä
KONSERTTIVALMIUDET
- esiintyminen opiston konserteissa vähintään kerran vuodessa
- valitsee opettajansa kanssa esitettävät kappaleet
- harjoittelee kappaleensa esityskuntoon ja esittää kappaleita ulkomuistista
- jaksaa hioa kappaletta ja esittää sen uudestaan
- osaa huomioida yleisön esiintymistilanteessa
- osaa eläytyä kappaleen tunnelmaan
- konserttikäynnit kuulijana
TASOSUORITUS
- asteikkosoiton näyte (8 uutta sävellajia) puolivuosittain ja/tai tasosuorituksessa
- kolme erityylistä sävellystä (joista yksi on barokin tai myöhemmältä ajalta), teknisomainen kappale, vapaa säestys -kappale ja prima vista (nuotinlukunäyte)
- tasosuorituksessa soitetaan yksi kappale ulkoa (paitsi kamarimusiikki ja vapaa säestys)
- yhteissoitto ja kamarimusiikki ovat ohjelmistonäytteessä toivottavia
PERUSTASO 3
HARJOITTELU
- omatoiminen työskentely
- harjoittelun tauottaminen
- metronomin kanssa harjoittelu
- harjoittelutapojen monipuolisuus
- harjoittelun kohdentaminen vaikeisiin kohtiin
- keskittyminen harjoiteltavaan taitoon tai kappaleeseen
- pitkäjänteinen työskentelytaito
SOITTOTEKNIIKKA
- hyvät soittoasennot ja -liikkeet sekä niiden tarkkailu ja korjaaminen
- kaikkien sävellajien asteikkojen ja kolmisointujen soittaminen neljän oktaavin alueella
- oktaavitekniikka
- nelisoinnut
- jalkiotekniikan vivahteiden kehittäminen
- kirkas sormi- ja jalkiotekniikka
- sormien, ranteiden, käsivarsien ja jalan eri rakenteiden joustava, hallittu ja monipuolinen käyttö
- moniäänisen tekstuurin artikulointi sekä yhdellä että kahdella kädellä ja jaloilla soitettaessa
MUSIIKIN HAHMOTTAMINEN
- sujuvan nuotinluvun harjoittaminen
- musiikin rakennetta ja sisältöä luovien elementtien yksityiskohtainen hahmottaminen (esim. taitteet, fraasit, karakterit, rytmihahmot ja rekisterit)
- tempon ja sen muutosten huomioiminen ja hallinta
- laajamuotoisten teosten opiskelu
- tärkeimpiin musiikinhistorian tyylikausiin tutustuminen
- muistinvarainen soittaminen
- oman tulkinnan rakentaminen
- I-IV-V7-I-kadenssisointujen soittaminen
- transponointiin tutustuminen
- Mupe 3 tietosisällön soveltaminen soitettavaan ohjelmistoon
YHTEISSOITTO
- jousisoittajan tai puhaltajan kanssa yhdessä soittaminen
- joustava rytmin käsittely
- reagointi toisen soittotapaan
- virheiden ohittamisen taito
LUOVAT TAIDOT
- improvisointi ja omien kappaleiden tekeminen
- kuulonvaraisesti soittaminen
- vapaa säestys -taitojen kehittäminen
- harmonian laajempien hajotusten ymmärtäminen ja soveltaminen esim. vapaa säestys -kappaleissa
- improvisointi tutuista melodioista (mm. koraalit)
KONSERTTIVALMIUDET
- esiintyminen opiston konserteissa vähintään kerran vuodessa
- esiintymisrentous
- teosten esittäminen viimeistellysti
- karakterien ja tunnelmien vivahteikas ilmentäminen
- muistinvarainen soittaminen
- yleisön huomioiminen esiintymistilanteissa
- esiintyminen opiston konserteissa vähintään kerran vuodessa
- konserttikäynnit kuulijana
TASOSUORITUS
- asteikkosoiton näyte puolivuosittain (loput soitetaan ohjelmistonäytteen yhteydessä)
- 3-4 erityylistä sävellystä (joista yksi on barokin tai myöhemmiltä aikakausilta), teknispainotteinen kappale, vapaa säestys-kappale ja prima vista
- yhden ohjelmistonäytteessä esitettävistä teoksista tulee olla laajamuotoinen: esim. koraalifantasia, muunnelmateos tai sarja pienempiä teoksia (esim. kolme vapaata preludia)
- voi sisältää myös oman sävellyksen tai improvisaation
- soitetaan osittain ulkoa (paitsi kamarimusiikki ja vapaa säestys)
- yhteissoitto tai kamarimusiikki ovat ohjelmistonäytteessä toivottavia
SYVENTÄVÄT OPINNOT
HARJOITTELU
- kappaleiden harjoitusaikataulun suunnittelu ja riittävän ajan löytäminen urkujensoiton harjoitteluun omasta viikko-ohjelmasta
- erilaisten harjoittelutapojen tunteminen ja niiden käyttäminen monipuolisesti osana tavoitteellista harjoittelua
- soittotaidon eri osa-alueiden tunnistaminen ja kyky kohdentaa harjoittelu tiettyyn osa-alueeseen
- yksityiskohtien harjoittelu
- kokonaisuuden ja yleisen sujuvuuden harjoittelu
SOITTOTEKNIIKKA
- sormien, ranteiden ja käsivarsien ja jalan rakenteiden joustava, hallittu ja monipuolinen käyttö
- nopeiden kuvioiden tasainen ja vaivaton soittaminen
- suurten linjojen vaivaton tuottaminen
- vivahteikas ja kontrolloitu äänikertojen käyttö
- sujuvat ja nopeat asteikot ja kolmisoinnut kaikissa sävellajeissa. (Asteikot soitetaan omalle opettajalle.)
- rytmikuvioiden ja perusrytmiikkojen vaivaton soittaminen
- äänikertavalintojen (rekisteerauksen) laajemmat taidot, eri urkutyyppien koneistojen soveltaminen
MUSIIKIN HAHMOTTAMINEN
- riittävä prima vista -taito ja kyky kehittää sitä
- musiikin muotoa ja sisältöä luovien elementtien yksityiskohtainen tunnistaminen nuoteista ja niiden ilmentäminen soitossa
- harjoittelua vaativien asioiden tunnistaminen omasta soitosta ja soitettavasta teoksesta
- keskeisten musiikkityylien tunnistaminen ja niiden paikantaminen musiikin historiaan
YHTEISSOITTO
- kyky vaihdella roolia kokoonpanoissa ja tarvittaessa myös johtavan roolin ottaminen
- harjoitusten suunnittelu, sopiminen ja läpivieminen
LUOVAT TAIDOT
- improvisointia, sävellystä, sovitusta ja vapaata säestystä oppilaan kiinnostuksen mukaan
KONSERTTIVALMIUDET
- teosten esittäminen viimeistellysti
- esittäminen nuoteista ja muistinvaraisesti
- luonteva ja tilanteen vaatimusten mukainen esiintyminen
- sopivan ohjelmiston valitseminen
- aktiivinen konserteissa käyminen ja musiikin kuuntelun harrastaminen
TASOSUORITUS: PÄÄTTÖKONSERTTI
- syventävien opintojen ohjelmistonäyte on minimissään 20 minuutin kestoinen ja ohjelmistoltaan vaihteleva päättökonsertti, joka kuvastaa soittajan musiikillisia taitoja monipuolisella tavalla
- päättökonsertti voi sisältää useita taitoalueita/soittimia, mutta pääaineen rooli on oltava merkittävä
- konsertti voi sisältää musiikkia useista genreistä, mutta myös taide- ja kirkkomusiikin roolia on painotettava
- konsertti voi sisältää omia sävellyksiä, sovituksia tai improvisaatioita
- yhteissoitto on toivottavaa
- päättökonsertin vieminen musiikkiopiston ulkopuolelle, esimerkiksi lähikirkkoihin, kappeleihin tai muihin tiloihin, joissa sijaitsevat urut, on mahdollista ja suositeltavaa
- ohjelmistoa tulee olla soitettuna riittävästi ja kattavasti eri aikakausilta. Ohjelmistoon tulee sisältyä barokkikappaleita, myöhempää urkumusiikkia, suomalaista musiikkia, modernia musiikkia, laajamuotoisia teoksia ja teknisiä kappaleita.
Ohjelmiston voi laatia myös em. tyylejä vastaavien laajamuotoisten, yhden säveltäjän tai yhden aiheen teosten pohjalle (esim. koraali-, fantasia- ja muunnelmakokonaisuudet)