Vapaa opetus
Musiikkiopiston vapaa opetus eroaa perusopetuksesta siinä, että vapaa opetus ei ole sidottu musiikkiopiston opetussuunnitelmaan. Vapaa opetus on tarkoitettu kaikenikäisille. Muu kuin taiteen perusopetuksena annettava opetus tukevat taiteen perusopetusta tarjoamalla kosketuspintoja musiikkiin, madaltamalla kynnystä musiikkiharrastuksen aloittamiseen, valmentamalla lapsia taiteen perusopetuksen opintoihin, tarjoamalla aikuisille mahdollisuuksia musiikin harrastamiseen sekä tukemalla ja rakentamalla paikallista kulttuuri- ja taide-elämää. Muun opetuksen tarkoitus on kasvattaa musiikkiopiston opetuksesta nauttivien nurmijärveläisten määrää ja mahdollistaa musiikin harrastaminen korkeatasoisessa ohjauksessa myös aikuisille ja niille lapsille ja nuorille, jotka eivät halua tai voi sitoutua musiikkiharrastukseen taiteen perusopetuksen edellyttämällä tavalla.
Vapaa opetus ei ole lain määrittämää taiteen perusopetusta, eikä siihen siten lähtökohtaisesti käytetä taiteen perusopetukseen tarkoitettuja valtion ja Nurmijärven kunnan myöntämiä tukia, vaan opetuksen kulut pyritään kattamaan oppilasmaksujen avulla. Näin ollen vapaan osaston lukukausimaksukin on perusopetusta kalliimpi.
Koska opetussuunnitelma ei ohjaa opetusta, soittotuntien sisältö ja opetuksen tahti voivat määrittyä täysin vapaasti oppilaan toiveiden mukaan. Vapaassa opetuksessa ei myöskään ole mitään velvoitetta musiikin hahmotusaineiden opintoihin eikä yhteissoittoon. Oppilaat voivat kuitenkin halutessaan osallistua opiston muha-ryhmiin ja kuoroon.
Vapaata soitinopetusta annetaan oppilastilanteen mukaan seuraavissa soittimissa: viulu, alttoviulu, sello, kontrabasso, trumpetti, käyrätorvi, pasuuna, huilu, klarinetti, saksofoni, oboe, fagotti, piano, urut, harmonikka, kantele, kitara, harppu, cembalo, sävellys, rytmimusiikin laulu. Opetuksen jakautuminen eri taajamiin esitetään sivustolla kohdassa opetuspisteet.