Reksin mietteitä

Toukokuun lopussa isäni kuoli. Tärkeä osa surutyötä oli pohtia hänen vaikutustaan elämäni kulkuun. Aika pian selvisi, että merkittävällä tavalla se, mitä tänä päivänä olen, on rakentunut puuhastelemalla isän kanssa.

Isä eli käsillä tekemisestä, niin lääkärintöissään kuin vapaa-ajallakin. Tekeminen oli hänelle arkinen olemisen tapa. Kohteet ja aikaansaannokset saattoivat olla pieniä ja huomaamattomia, mutta joutenoloa hän kaihtoi. Erilaisia taitoja kertyi, myös jaettavaksi. Ei isä koskaan varsinaisesti opettanut – näytti eteen, tarjosi oman tapansa, mutta hyväksyi myös sen, että omaksuin asiat ihan omalla tavallani ja nappasin yhteisistä tekemisen hetkistä sen, mitä milloinkin itse tarvitsin. Tekemiseen liittyvä tilannetaju isältä ei koskaan pettänyt. Jos oltiin minun elämänalueillani, hän ei koskaan määräillyt eikä dominoinut, oli läsnä ja auttoi jos pyydettiin.

Uskon ja toivon, että useimmilla suomalaisilla on kokemus siitä, kuinka ihminen oppii ja kasvaa seuraamalla kokeneemman ja varttuneemman ihmisen tekemisiä. Yhdessä tekemällä oppii eri tavalla kuin lukemalla tietoja kirjoista tai kopioimalla taitoja videolta internetistä. Yhdessä tekeminen on inhimillistä vuorovaikutusta, jossa välittyvät tietojen ja taitojen ohella myös arvot, asenteet ja asianmukaiset suhtautumistavat – itse asiassa kokonainen elämisen ja olemisen malli. Kokeneemman ihmisen mallia seuraten ja arvioiden oppii varmuuden, joka ei synny irrallisista tietojen ja taitojen sirpaleista.

Musiikin oppiminen opettajan ja oppilaan vuorovaikutussuhteessa on musiikkiopistojen toiminnan ydin. Vuorovaikutus on aina ensisijaista ja edellytys musiikin oppimiselle. Vuorovaikutukseen perustuva työskentelymuoto ja sen tavoitteet haastavat kaikki osapuolet – oppilaat, vanhemmat ja opettajat – tavalla, joka ei ole tavanomaista yhteiskunnassamme. Taiteen äärellä tapahtuva vuorovaikutus houkuttelee ja jopa vaatii avautumaan, ottamaan vastaan ja asettumaan alttiiksi. Varsinkaan ujolle tai epävarmalle nuorelle antautuminen kokonaisvaltaiseen kanssakäymiseen ei aina ole ollenkaan helppoa. Myös vanhempien voi olla vaikea luottaa tilanteen kantavuuteen, jos opetuksen keinot ja tavoitteet vaikuttavat oudoilta. Opettajille vastuu on usein pelottavan suuri, vaikkei se toki rajaton ole.

Kaikkien on tärkeää pitää mielessä tarjolla oleva palkinto. Jaetuissa musiikin tekemisen hetkissä niin oppilas kuin opettajakin voi oivaltaa asioita, jotka jäävät mieleen loppuelämäksi. Oivallukset voivat koskea musiikin lisäksi yllättäviäkin asioita, musiikki kun on aina osa elämää ja sen loputonta moninaisuutta. Olennaista ei ole mallin täydellisyys tai kopioinnin täsmällisyys, vaan yhteinen tila ja aika.

On tärkeää, että yhteiskunnassamme on paikkoja, joissa nuoret voivat kohdata aikuisia pitkäkestoisissa vuorovaikutussuhteissa kodin ulkopuolella mielekkään yhteisen tekemisen parissa. Musiikkiopisto on tätä varten. Se tarjoaa lapsille ja nuorille elämisen malleiksi vastuullisia aikuisia, joilla on intohimoinen suhde musiikkiin.

Isäni oli selvästi oivaltanut sen, mikä on myös musiikkiopistotyön lähtökohta: malli ei saa olla vankila, vaan polku vapauteen. Siksi kiitollisuuteni on niin suurta.

– Tuomas