Kirkkonummelaisen rehtorin päätös perua Suomalaisen barokkiorkesterin ja Helsingin kamarikuoron esiintyminen koulussaan Händelin Messias-oratorion uskonnollisen sisällön vuoksi on herättänyt tärkeää keskustelua.
Konsertin perumisen taustalla on hämeenlinnalaisen koulun saama 1500 euron korvausvelvoite, jonka syynä oli syrjintä. Velvoitteen langetti yhdenvertaisuuslautakunta, joka päätöksessään totesi, että ”järjestämällä tunnustuksellisen tilaisuuden ja olemalla järjestämättä sille sitä vastaava[a] vaihtoehtoista toimintaa koulu oli käytännössä kohdellut hakijaa uskonnon tai vakaumuksen perusteella epäsuotuisammin kuin niitä oppilaita, joiden uskonnon mukainen tilaisuus oli ollut.” Lyhyesti sanottuna koulun toiminta tulkittiin syrjiväksi sillä perusteella, että tilaisuuden sisältö ei ollut oppilaan ”uskonnon mukainen”.
Yhdenvertaisuuslautakunnan tulkinnan tulisi olla kritiikin kohteena, jos kirkkonummelaisen rehtorin päätös ei miellytä. Tulkinnalla tuntuu kuitenkin olevan perusteet lakiteksteissä. Asiantuntemukseni ei riitä arvioimaan, onko vika lakiteksteissä vai niiden tulkinnoissa, mutta uskon, että sekä lainlaatijat että tulkitsijat ovat jo huomanneet, että lopputulema ei nyt ole sitä, mihin tähdättiin. Onneksi lainsäädäntö- ja tulkintatyö on myös jatkuva päivittämistä ja virheiden korjaamista.
Koulukeskustelua on hyvä peilata toiseen, alati keskeisempään aiheeseen: miten voitaisiin estää ympäri maailmaa tapahtuva yhteiskuntien jakautuminen siten, että yhden ihmisryhmän on yhä vaikeampi ymmärtää ja sietää toista ihmisryhmää, jos sen uskonto tai maailmankuva poikkeaa omasta. Jakolinjat syvenevät ja ovat paikoin muuttuneet rintamalinjoiksi.
Koulujen oppisisältöjä kannattaa säännellä, jotta mitä tahansa uskomuksia ei syötetä oppilaille totuutena. Kirkkonummella ja Hämeenlinnassa ei kuitenkaan ollut kyse totuuksien pakkosyötöstä, vaan tapahtumista, jotka kukin oppilas sai tai olisi saanut kokea tavallaan ja ajatella niistä mitä haluaa. Oppilaan uskonnonvapaus tai yhdenvertaisuus ei vaarannu siitä, että hän silloin tällöin osallistuu kokijana tapahtumaan, joka ei ole hänen uskontonsa mukainen. Uskonnon harjoittamisen seuraaminen silloin tällöin ei ole millään lailla vahingollista, oli harjoitettu uskonto sitten oma tai vieras. Päinvastoin, vieraaseen uskontoon ja sen synnyttämään kulttuuriin tutustuminen itse kokemalla mahdollistaa opettavaisen pohdinnan ja keskustelun.
Ajatus, että koulun pitäisi räätälöidä jokaiselle oppilaalle oma maailma, jossa tapahtuu vain juuri hänelle sopivia asioita, on valheellinen; eihän moinen koskaan voi toteutua, ja vaarallisinta olisi, jos voisi. Toiseuden kohtaamisen mahdollisuus olisi silloin kokonaan eliminoitu. Yhdenvertaisuuslain ja uskonnonvapauslain tarkoitus lienee kääntynyt päälaelleen, kun koulut lain voimalla ja sanktioiden uhalla nyt pakotetaan tukemaan juuri sitä kyvyttömyyttä toisten uskontojen sietämiseen, joka maailmanrauhaa uhkaa. Koulutoimen sääntelyn tulisi ohjata kohtaamaan ja sallimaan, ei poissulkemaan ja eristämään.
Aivan mahdollista olisi ajatella, että jokaisen koululaisen perusoikeuksiin kuuluu mahdollisuus osallistua toisella tavalla uskovien, toisella tavalla ajattelevien ja toisenlaisia arvoja kannattavien ihmisyhteisöjen tapahtumiin. Yhä monikulttuurisemmaksi muuttuvassa Suomessa koulu voisi helposti tarjota silloin tällöin kaikkien oppilaiden koettavaksi erilaisia uskonnollisia ja uskontoihin liittyviä tapahtumia. Näin kasvatettaisiin kykyä ymmärtää ja sietää toiseutta ja samanaikaisesti parannettaisiin ymmärrystä omasta uskonnosta tai uskonnottomuudesta, maailmankuvasta ja kulttuuriperinteestä.
Finnish 
English