Musiikkiopisto juhlistaa Nurmijärven kunnan 250-vuotissyntymäpäiviä ensimmäisen kerran tiistaina 18.3. klo 18.30 Klaukkalan kirkossa ”250 säveltä Nurmijärveltä” -konsertilla. Tapahtumassa Nurmijärven musiikkiopiston oppilaat ja opettajat esittävät musiikkiopistolaisten ja muiden nurmijärveläisten säveltäjien musiikkia. Into – ja sen myötä taito – oman musiikin tuottamiseen on ilahduttavasti kasvanut suomalaisissa musiikkiopistoissa viime vuosina. Sävellystä voi nykyisin opiskella myös Numossa joko pääaineena tai soitto-opintoja täydentävänä sivuaineena.

Marraskuussa 2025 Nurmijärven musiikkiopisto, Nurmijärven tanssiopisto, Nurmijärven Opiston kuvataide – ja käsityökoulut sekä Teatteri Pikku-Kivi tuottavat spektaakkelimaisen yhteisesityksen ”250 taideaskelta” Monikkosaliin. Nurmijärven kunnan tukemassa hankkeessa luodataan taiteen ja taideharrastamisen tulevaisuutta Nurmijärvellä. Projektin alkutahdit lyödään jo 7.2., jolloin Monikossa järjestetään entisen musiikkiopistolaisen, futurologi Perttu Pölösen tähdittämä tulevaisuuspaja. Marraskuun esitys rakentuu tulevaisuuspajassa hahmottuville teemoille.

fiFinnish