Reksin mietteitä
Kun aloitin pianonsoiton 9-vuotiaana, koin että minun pitäisi ymmärtää ja osata kaikki heti ja harjoittelematta. Musiikkiopiston aloitin 12-vuotiaana piinallisen tietoisena siitä, että minun olisi pitänyt aloittaa pianonsoiton harjoittelu jo paljon nuorempana. Korkeakouluopintoihin ehdittyäni huippupianistien virheetön virtuoosisuus oli paitsi inspiraatio myös mahdottomalta tuntuva ihanne, johon minunkin pitäisi yltää.
”Pitäisi” oli usein asenteeni myös muihin, joilta vaadin paljon, koska itseltänikin.
Myöhemmin oivalsin, että juuri tällä tavoin myytit elävät omaa elämäänsä ihmisessä. Vahvasti värittyneet ja suurelta osin kuvitteelliset mallit, ihanteet ja mielikuvat asettuvat mittatikuiksi itselle ja muille. Todellisuudentaju hämärtyy ja kuva kanssaihmisistä ja omasta minästä vääristyy. Itse nähty ja koettu vaikuttaa vinoutumasta huolimatta täysin luonnolliselta ja oikealta.
Tarinat ihmelapsi Mozartin tai monilahjakkuus Johann Sebastian Bachin hämmästyttävistä saavutuksista kuuluvat nykyisin länsimaiseen yleissivistykseen. Muusikoiden ja kapellimestarien urotöistä ja toilailuista kertovia legendoja riittää useammallekin iltanuotiolle. Mitä hurjimpia juttuja liikkuu lapsiaan huippumuusikoiksi treenaavista kiinalaisäideistä. Kirjojen ja elokuvien tekijät lyövät lisää vettä myllyyn – juuri nyt elokuvateattereissa pyörii runsaasti palstatilaa saanut elokuva Koesoitto, jonka tarina on tuttu elokuvaa katsomattakin. Soitonopettaja vähättelee, nöyryyttää, asettaa aivan liian korkeita tavoitteita, vaatii liikaa ja väärällä tavalla, ei kuule eikä kuuntele oppilastaan, halveksuu epäonnistumisia eikä ole koskaan kuullutkaan soittamisen ilosta ja rentoudesta.
Musiikkiopistotyöläisten on pakko hyväksyä musiikin tekemiseen liittyvien myyttien olemassaolo ja oppia ottamaan ne huomioon. Aina niissä on totuudenkin siemen ja tosiasioita sidosaineena uskottavuuden takeeksi. Juuri totuuden elementti tekee myyteistä vaikeita: niitä ei voi vain väittää epätosiksi. Aina löytyy esimerkki, joka on osoittavinaan, että todellisuus on tismalleen myytin mukainen
Monet musiikkiopistotyön kulmakivet – esimerkiksi pääsykokeet, arviointitilaisuudet, esiintymiset tai harrastamisen tavoitteellisuus – värittyvät vallitsevien myyttien mukaisesti. Kun tämä on musiikkikoulutuksen kentällä ymmärretty, myyttienmukaisten kokemusten syntymistä on pyritty estämään toimintatapoja muuttamalla. Tuloksena on syntynyt paljon uutta ja hyvää, mutta pelkkä nurin päin kääntäminen tuntuu usein liian yksinkertaiselta – ja joskus vahingolliselta – ratkaisulta. Toisaalta, joskus parhaatkin ammattilaiset tulevat toimineeksi myyttisten mallien mukaisesti, ne kun elävät meissä kaikissa.
Olisi tärkeää tunnistaa myyttien elämä omassa itsessä. Vasta se avaa mahdollisuuden pohtia, mikä niissä on todellista ja mikä värittynyttä, mikä opiksi ja mikä vahingoksi, mikä omien arvojen mukaista ja mikä ei.
Elämä on opettanut, että 9-vuotiaana muodostamani kuva taitavan soiton välittömästä tavoitettavuudesta ei ole todellinen. Että 12-vuotiaana musiikkiopistossa aloittanut voi hyvin tehdä uran ammattimuusikkona. Että kansainvälisten huippumuusikoiden työ on häviävän pieni osa musiikkikulttuuriamme, eikä siksi kovinkaan järkevä ihanne nuorelle. Että mihin tahansa kulttuuriseen kuvaan sovittautuminen on kuormittava tapa elää.
Finnish 
English