Kun tulin rehtoriksi nyt 40-vuotiaaseen Nurmijärven musiikkiopistoon, tuli samalla kuluneeksi neljäkymmentä vuotta omien musiikkiopisto-opintojeni aloittamisesta. Neljässä vuosikymmenessä on tapahtunut paljon kaikilla elämänalueilla, mutta suomalaisessa musiikkikoulutuksessa muutosvauhti on ollut omaa luokkaansa. Rakenteiden lisäksi oppisisällöt, toimintatavat ja asenteet ovat muuttuneet juuria myöten. Aineelliset olosuhteet ovat parantuneet lähes käsittämättömällä tavalla, opettajien osaaminen noussut ennennäkemättömälle tasolle, hallinto ammattimaistunut ja lainsäädäntö muuttunut.
Samalla koko taideharrastamisen kenttä on kokenut valtavan mullistuksen, kun sekä taidekäsitys että harrastemahdollisuuksien kirjo ovat laventuneet niin, että taidemusiikkipainotteinen musiikkiopisto on vain yksi kymmenistä mahdollisista harrastevalinnoista. Hyvä niin.
Suuren tarjonnan keskellä on hyvä muistaa, että laissa määritellyn taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän oppilaitokset – esimerkiksi Nurmijärven musiikkiopisto – eroavat monella tavalla muusta harrastetarjonnasta. Pienessäkin kunnassa toimiva musiikkiopisto on kansallisen musiikkikoulutusjärjestelmän lenkki, ja monen muun musiikkiopiston lailla Numokin on välttämätön osa ulkomailla paljon kommentoitua ”suomalaista musiikki-ihmettä”. Tämä pitäisi aina muistaa, kun paikallisella tasolla keskustellaan musiikkiopistojen opetussisällöistä, strategisista valinnoista tai resursoinnista.
Suomalaisissa musiikkiopistoissa lähes jokaisella opettajalla on korkeakoulututkinto, eikä musiikkiopistossa työskentelevä tohtori ole enää mikään kummajainen. Musiikkiopistoissa voi vapaasti harrastella, mutta korkeasti koulutetut ammattilaiset pitävät samalla huolen siitä, että oppimäärän suorittaminen luo valmiudet alan ammattiopintojen aloittamiseen. Järjestelmä on rakennettu huolella vauvamuskarista tohtorintutkintoon. Samalla ilmapiiri on vapautunut ja pedagogiikka kehittynyt hyvin oppijalähtöiseksi.
Kaksi huolta on syytä nostaa esiin. Ensinnäkin poliittisten päättäjien ja kulttuurialan viranhaltijoiden tieto ja ymmärrys musiikkiopistoista ei ole kehittynyt samaa tahtia kuin oppilaitokset. Toiseksi, suuri eurooppalainen taidemusiikkiperintö on yhä suuremmalle kansanosalle – myös avainasemissa toimiville suomalaisille – täysin tuntematon. Ilmiöiden yhteisvaikutuksena taidemusiikin arvostus on laskenut niin rajusti, että vaikutus näkyy ja kuuluu koko musiikin kentässä.
Minun tulkintani kokemastani kehityksestä on, että sivistystasomme on laskenut – äskettäin todistettu ja myönnetty suomalaisten yleisen koulutustason lasku on mielestäni tästä vain oire. Tuhon hillitsemiseksi tarvitaan paljon korjaavaa puhetta sekä tosiasioista että arvoista.
Finnish 
English