Lämmin kiitos Nurmijärven musiikkiopiston oppilaille, heidän perheilleen ja muille kumppaneillemme hyvästä yhteistyöstä, joustavuudesta ja mukautumiskyvystä vuoden 2020 poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin. Koronapandemiasta huolimatta olemme nauttineet soiton ja laulun ilosta ja nähneet, kuinka tärkeää taide ja sen oppiminen on vaikeissakin olosuhteissa ja elämäntilanteissa. Kiitän myös kaikesta saamastamme tuesta ja positiivisesta palautteesta.

Meidän kaikkien terveysturvallisuuden takaamiseksi viranomaiset ovat pidentäneet lähiopetuskieltoamme 10.1.2021 saakka. Ymmärrän määräystä, sillä vallitsevassa tilanteessa ihmisten henki ja terveys on turvattava radikaaleillakin keinoilla. Epidemia on nujerrettava nyt. Kevätlukukauden kaksi ensimmäistä opetuspäivää 7.-8.1.2021 toteutetaan siis vielä etäopetuksen keinoin. Palaamme lähiopetukseen heti, kun määräykset sen sallivat.

Musiikin etäopetuksen haasteet ovat ilmeiset. Myös negatiivinen palaute ja maksupalautusvaatimukset ovat olleet luonnollinen seuraus meistä riippumattomasta lähiopetuskiellosta. Ymmärrän erinomaisesti esitettyjä näkökulmia ja pahoittelen, että taloudellisten reunaehtojemme vuoksi emme voi korvata rahallisesti lähiopetuksen keskeytystä.

Pandemiatilanne on pakottanut toimimaan aivan uusilla tavoilla ja siten opettanut meille paljon sellaista, josta on hyötyä myös tilanteen palautuessa normaaliksi. Olemme käynnistäneet lukuisia uudistuksia, joilla pyrimme nostamaan toimintamme laatua ja saavutettavuutta entisestään. Olemme pystyneet myöntämään poikkeuksellisen paljon vapaaoppilaspaikkoja ja päässeet mukaan hankkeeseen, jossa tarjotaan ilmaisia oppilaspaikkoja sosiaalisin perustein. Vaikeina aikoina meidän on kaikkien tuettava toisiamme.

Toivon, että musisointihetkien ilo ja siihen etäopetusvälinein saatu tuki kantavat vaikean pandemiatilanteen yli. Toivotan kaikille rentouttavaa joululomaa ja kaikkea hyvää vuodelle 2021.

Tuomas Mali
rehtori,
Nurmijärven musiikkiopisto