Jättimäinen oranssi päiväperhonen nostaa tunnelman siivilleen Nurmijärven musiikkiopiston konserttisalissa Monikossa. Musiikkileikkikoululuokkaa värittävät omina tauluinaan kolme iloista haukea; punainen, keltainen ja sininen kuin eri sävellajien humoristisina tutkielmina. Jokainen soittoluokka on saanut Tello Anttilan (1942-2011) kuvataiteesta oman persoonallisen ilmeensä – teosten positiivinen energia herättää siisteihin mutta itsessään kalvakoihin huoneisiin luovuuden ilmapiirin.

Lähes 20 taulun kokoelman lahjoittaa musiikkiopiston käyttöön Tellon ”pensselinpesijä” Esa Anttila. Kimmokkeena ovat pienet sattumat, jotka suuntasivat elämää ja muodostivat vuosikymmeniä kestäneen yhteyden taiteilijan perheen ja musiikkiopistoväen välillä. Anttilat muuttivat Mäntysaloon tilapäiseksi aiottuun kotiin, joka pysyikin paikallaan neljännesvuosisadan – Jesse-pojan optimistijollaleiri herätti iltasoitoillaan rakkauden musiikkiin, josta tuli harrastus, johon koko perhe osallistui.

Ystävyys rehtori Urpo Rauhalan kanssa tuotti visionäärisiä ideoita ja suunnitelmia, muun muassa ajatuksen Nurmijärven kulttuurikeskuksesta, joka suunnitelmissa sai nimen Kivikeskus.
-Tello oli ”carpe diem”-tyyppi, hän inspiroitui ympäristöstä ja keskusteluista, uskalsi tarttua unelmiin ja hetken virtauksiin, kertoo Urpo Rauhala.
-Ensimmäiset taidelahjoitukset saimme musiikkiopiston 10-vuotisarpajaisia varten vuonna 1992, Tellolta teossarjan Kulttuurin tahto – Kylvö – Kasvu – Kehitys – Linnunrata ja Toivo Jaatiselta veistoksen Sibeliuksen pää. Emme kuitenkaan malttaneet luopua niistä, joten ne ovat edelleen nähtävillä tiloissamme, Rauhala kertoo.

-Tellolle erityisen tärkeää ja rakasta oli taiteiden välinen vuorovaikutus. Pianoluokkaan ripustettu Lumme, on tehty Mikkelin balettijuhlien näyttelyä varten, jossa hän oli festivaalin virallisena kuvataiteilijana usean vuoden ajan, Esa Anttila kertoo.
-On hienoa, että Tello voi taiteensa kautta olla läsnä uusissa tiloissa. Tämä oli myös hänen unelmansa, Kivikeskuksen idea oli yhdistää eri taiteenlajeja saman katon alle. En ole haikea luovuttaessani tauluja – ne pääsevät hyvään kotiin! toteaa Anttila.